|
Urheiluakatemian urheilijoille menestystä |
|
|
|
Kirjoittanut Johanna Tikkanen
|
|
30.01.2012 07:04 |
|
Eemeli Pirinen ja Marjaana Pitkänen menestyivät hienosti lajiensa SM-kilpailuissa kuluneella viikolla. Tahkon Alppikoulun Eemeli Pirinen palasi Ylläkseltä alppihiihdon nuorten SM-kisoista kolmen kultamitalin kanssa. Marjaana Pitkänen puolestaan hiihti Vieremän Koiton parisprinttijoukkuueessa kolmanneksi Keuruun SM-kisoissa. Pohjois-Savon urheiluakatemia onnittelee! |
|
Viimeksi päivitetty 30.01.2012 07:09 |
|
|
Urheiluakatemiat huippu-urheilun kasvualustana -foorumi 9.2.2012 |
|
|
|
Kirjoittanut Johanna Tikkanen
|
|
23.01.2012 09:32 |
|
Huippu-urheilun muutosryhmän väliraportti 2011 on ilmestynyt ja muutostyö on edennyt toimeenpanovaiheeseen. Huippu-urheilun muutosryhmä, Suomen Olympiakomitea, Suomen Paralympiakomitea ja paikalliset urheiluakatemiat järjestävät yhteistyössä Urheiluakatemiakiertueen jonka tavoitteena on tavata urheiluakatemioiden toimijoita ja keskustella urheiluakatemiaverkoston tulevaisuuden kuvasta ja odotuksista. Tarkastelun lähtökohtana on urheiluakatemioiden rooli tukiratkaisuna urheilijan polulla.
Pohjois-Savon urheiluakatemian vieraaksi Kuopiooon to 9.2.2012 saapuvat Tapio Korjus, Antti Paananen ja Mika Kojonkoski huippu-urheilun muutosryhmästä sekä Asko Härkönen ja Jari Savolainen Suomen Olympiakomiteasta. He tapaavat päivän aikana urheiluakatemiaurheilijoita, urheiluakatemian keskeisiä toimijoita ja sidosryhmiä. Illalla klo 17.00-18.00 järjestetään avoin infotilaisuus alueen kaikille urheiluseuratoimijoille, urheilijoille ja valmentajille.
Avoimen tilaisuuden kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan huippu-urheilun muutostyöstä sekä urheiluakatemiatoiminnan tulevaisuudesta suomalaisessa huippu-urheilussa! |
|
Viimeksi päivitetty 30.01.2012 07:01 |
|
Tytöt voittoon jalkapallon urheiluoppilaitosten turnauksessa |
|
|
|
Kirjoittanut Johanna Tikkanen
|
|
17.01.2012 08:03 |
|
Pohjois-Savon urheiluakatemian tytöt voittivat Eerikkilässä järjestetyn jalkapallon urheiluoppilaitosten turnauksen! Mukana oli joukkueet Kuopion lisäksi Vaasasta, Helsingistä ja Turusta. Turnauksen ykkössija tuli kahden voiton ja yhden tasapelin turvin. |
|
Viimeksi päivitetty 17.01.2012 08:10 |
|
Opiskelijoiden yleisurheilun hallimestaruuskilpailut |
|
|
|
Kirjoittanut Johanna Tikkanen
|
|
09.12.2011 09:54 |
|
Urheiluoppilaitosten yleisurheilun hallimestaruuskilpailut järjestetään Kuopiossa 18.1.2012 Kuopio-hallissa. Urheiluoppilaitosten opiskelijoiden lisäksi kilpailuihin voivat osallistua urheiluakatemioiden korkea-asteen opiskelijat. Kutsun löydät täältä ja alustavan aikataulun täältä. Huom! Aiemmista tiedoista poiketen ohjelmassa ei ole kolmiloikan kilpailua. Tervetuloa kilpailemaan! |
|
Viimeksi päivitetty 09.01.2012 09:20 |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 5 |